Onnenharhainen elämä ~ toksinen positiivisuus ja tunteet
Jatkuva pakotettu ja teennäinen myönteisyys. Onko tuttua? Joistakin ihmisistä se paistaa vahvasti läpi. Motivaatiomentorit viljelevät tätä oikein urakalla ja onpa se hiipinyt osaksi kristillisyyttäkin: ”Kun sinä vain tarpeeksi hymyilet, uskot, puhut itsellesi ääneen, pidät silmiesi edessä unelmaasi, julistat ääneen...niin se kaikki tapahtuu ja sinusta tulee niiiin onnellinen!” Olen kyllä huomannut, että kiitollisuudella on suora linkki omaan hyvinvointiini. Ja iloinen mieli sekä toisten ihmisten piristäminen tekevät minusta itsestäni onnellisemman. Onnistumisteni muisteleminen vahvistaa minua ja siitä saa rohkeutta, kun muistaa vaikeassa tilanteessa, että on tässä selvitty monesta muustakin tilanteesta. Toisinaan on tietoisesti valittava jokin suhtautumistapa tilanteeseen, ainakin hetkeksi, että siitä selviää vähemmillä vaurioilla. Mutta jos pidetään totena sitä, että kaikki on vain omasta asenteesta kiinni ja pelkillä kauniilla ja hyvillä ajatuksilla voi parantua vaikkapa mistä, ollaa...