Kotimies

Mihin tämä aika taas on kulunut!? Päiväkirjan kirjoittaminen ei ole tullut kuin ehkä mielen viereen viime päivinä, kun olen ollut niin touhussa. Viikonloppu meni nopeasti, kuten aina. Lauantaiaamu lähti reippaasti liikkeelle kuntosalilla ja loppupäivä meni kotihommissa ja asioita hoitaessa. Alkuillasta kävimme sitten miehen kanssa yhdessä syömässä ja kahvilassa, se oli tosi mukava ilta. Sai vaihtaa ajatuksia ja viikon kuulumisia ihan rauhassa ja miettiä yhdessä maailman menoa. Puhuminen. Se kannattaa aina.

Sunnuntaina mies ulkoilutti minua ja lintukoiraa Pattaskivalontien maastoissa. Oli todella kaunis sää kun aurinko, tuo ihmeellisen ihana valoilmiö, näyttäytyi parin tunnin ajan, mutta tuuli oli kyllä tosi kylmä. Emme meinanneet saada tuulessa nuotiotakaan syttymään ja pienet kynsitulet oli niin kylmät, että hyvä jos makkarat saatiin lämpimäksi. Teetä oli onneksi termospullossa ja Lapin leipomon mettäkakot kruunasivat tunnelman. Fiilis oli mainio pienen ulkoilun jälkeen - tosin kylmyys meni luihin ja ytimiin niin, että piti kauan lämmitellä kotona. Illalla piipahdettiin vielä kävellen melkein naapurissa asuvien ystävien luona iltateellä. Oli kiva rupatella siinä kuulumisia ennen kuin mentiin kotiin iltatoimille.

Maanantai ja tiistai oli tiiviisti hommia viestinnän töiden ja toki muidenkin asioiden parissa. Tiistai oli erityisen kiireinen päivä, kun töiden lisäksi oli auton huoltoa, lapsen tulo reissusta sekä monenlaista kuskausta. Keskiviikkona alkoikin kiva pesti - nimittäin isän kaverina oleminen. Äitipuoleni lähti pieneen reissuun sukuloimaan, joten olen "kotimiehenä" maanantaihin saakka. Kaikki sujuu isän kanssa hyvin, vaikka siitä onkin aikaa, kun on saman katon alla viimeksi yövytty. Mikäpä meillä, olemme 13 vuotta kulkeneet hirvimettillä mökillä yhdessä, joten kyllähän meillä käyttää. 

Meillä oli illalla taas Xee-tapaaminen ja isä pärjäili tovin itsekseen. Lapsi kyllä tuli treeneistä sitten ukin luo iltapalalle ja piti seuraa, kunnes meillä oli tapaaminen ohitse. Oli todella mukava ja mieleenpainuva keskustelu, jäi niin mielettömän hyvä fiilis koko illasta. Tosin olin sitten illalla hieman yliväsynyt ja menin myöhemmin nukkumaan kuin normaalisti, joten eihän se uni heti tullut. Ja olipa aika vekkulia nukkua taas entisessä huoneessaan, olen tainnut nukkua siinä viimeksi noin 15 vuotta sitten. Me kun asumme niin lähekkäin vanhempieni kanssa, ettei yökyläilylle juuri ole ollut tarvetta. Mutta rukoilin siinä hieman ja luin kirjaa, niin kyllähän se uni sitten tuli. Tänään aamu onkin ollut leppoisa - isä on käynyt lenkillä ja lämmitellyt uunia kun minä olen tehnyt koneella muutamia työjuttuja sillä välin. 

Tällä viikolla olen ollut työjutuissa törmäyskurssilla vahvasti erilaisten persoonien takia. Huomaan, että minun sydämeni ei vielä veny ihan kaikenlaisten ihmisten ehdottomaan rakastamiseen ja ymmärtämisenkin kanssa on ollut vaikeuksia. Onneksi Jumala on täydellinen rakkaus, joka karkoittaa pelot, ennakkoluulot ja ärsyyntymiset sekä auttaa unohtamaan kärsityt vääryydet, erimielisyydet tai väärinymmärrykset. Kun olemme Jumalan rakkauden kyllästämiä, ei toisten sanomisilla tai tekemisillä ole niin suurta merkitystä. Tärkeintä silloin on Jumalan suhtautuminen ihmisiin ja asioihin. 

Mutta on toki inhimillistä, että arjen keskellä lipsuu pois armon ja elämän hengen lain alta. Minulla ainakin nakersi yhden ihmisen huono ja ajattelematon käytös ja ilkeät sanat tällä viikolla ihan luvattoman paljon. Tämä ihminen ei varmaan ajattele minusta yhtään sen parempia ajatuksia, joten tasoissa ollaan. Sitä tässä vähän prosessoin. Toisaalta tämä ihminen sai minut tajuamaan, mihin minun ei kannata voimavarojani panostaa. Pyhän Hengen johdatuksessa ja luovuttamatta siis eteenpäin!

"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Matt. 11:28

"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." 1.Joh. 4:12

"Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee. Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta." Ef. 4:26-27

"Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani." 1. Kor. 15:10

Hengissä vai hengessä

 Hui sentään, arkipäivät vilahtivat tällä viikolla kyllä kuin siivillä! Nyt on jo viikonlopun ja levon aika.

Keskiviikkona oli ihanaa, kun vietin isän kanssa kaksistaan päivällä aikaa. Juteltiin monista asioista, muisteltiin kaikkia vanhoja juttuja, tietenkin syötiin hyvin, kahviteltiin ja katsottiin tietenkin suomalainen vanha elokuva sekä Pilanpäiten kahdeltakin kanavalta - meidän iskän lempiohjelmia, jos urheilua ei lasketa. (Se on kohta Olympialaiset, wuhuu!!!)

Isälläni on parkinsonin tauti ja kuten monissa pitkällisissä sairauksissa, tässäkin otetaan välillä takapakkia ja on niitä väsyttäviä jaksoja. Turhauttavaa isän kohdalla on se, että hän on ollut todella aktiivinen ja urheilullinen; nyt se on vängälläkin vähentynyt vaikka hän käykin mahdollisuuksien mukaan kävelylenkillä, kuntosalilla, ohjatussa liikunnassa jne. Tällä hetkellä isä tarvitsee hieman jelppiä, kun vaihdetun lääkityksen ja verenpaineen heittelyn takia hänellä meinaa huimata. Hän pärjäisi muuten mainiosti yksinkin jonkin aikaa, mutta huimauksen takia on vaarana kaatua ja koska sairaus vaikuttaa avaruudelliseen hahmotuskykyyn mm. kellonajan ymmärtämiseen, on hyvä että joku muistuttaa lääkkeiden otosta. Se tuntuukin erikoiselta, miten ihmisellä, jonka järjessä ei muuten ole mitään vikaa, saattaa sairauden takia kadota yhtäkkiä joku yksittäinen taito. Siinäpä sitä sitten aamullakin mietit, että onkohan kello jo sen verran, että tässä voi lähteä aamulenkille, kun mikään talon kellotauluista ei vaan sano yhtään mitään.

Mietittiin, että voisimme jollakin seuraavista "hengailukerroista" käydä kylästelemässä vaikka iskän vanhojen kavereiden luona. Mie lähen kuskiksi ja saanpahan itsekin tavata meille yhteisiä tuttuja. Ja saimme vinkin, että palapelejä ois hyvä pelata. Löysinkin jo meiltä yhden palapelin, jossa ei ole liian pienet palat - isän sorminäppäryys on kadonnut sairauden myötä - ja aika selkeä kuva. Siinäpä meille ainakin yhteistä puuhaa.

Keskiviikkoiltana oli taas Xee:n käytännönharjoittelu. Meidän keskustelukumppanina oli tällä kertaa minun entinen opettajani yliopistosta. Hän on pohdiskeleva ja avoin ihminen, jonka kanssa on mukava keskustella melkein asiasta kuin asiasta. Ja tiesin, että häneltä saamme palautetta - kuten saimmekin. On tärkeää, että on myös niitä, jotka osaavat antaa rakentavaa ja korjaavaa palautetta. Silloin tietää, missä voi vielä parantaa.

Torstai oli vauhdikas päivä. Olin taas Joulupukin apurina päivällä jonkin aikaa. Siinä on kaikenlaisia pikkujuttuja, joita pitää selvittää ja hoitaa, onneksi voin olla avuksi. Minua itseäni helpotti kovasti, kun saimme vihdoin Pukin kanssa istahdettua alas pitämään lyhyen palaveri. Kerkesimme käydä läpi ja sopia monta käytännön asiaa mm. aikatauluihin liittyen, jotka puolestaan helpottavat minua siinä, että pystyn olemaan heille avuksi.

Sitten kiirehdin kauppaan hakemaan mm. lapsen eväitä junamatkalle sekä ehtoollistarvikkeita illaksi. Hain lapsen ystävineen koululta, heitettiin ystävä kotiin ja mekin käytiin kotona. Ei muuta kuin kamat kasaan ja menoksi. Lapsi lähti junalla Pohjois-Savoa kohti. Siellä hänellä on ihana toinen koti, perhe ja pikkusisarus. Nyt olikin kuulemma jännittäviä juttuja tiedossa. Lapsen huone siellä aiotaan remontoida tulevia opiskeluja varten ja hänelle oli myös sovittu tutustumisia Kuopion lukioihin. Ai miten jännää!!! :) 

Menin juna-asemalta suoraan konttorille, söin vähän ja tein vielä hetken töitä. Sitten tulikin jo pari ystävää. Ja oli hyvä, että tulivat. Olin aika väsynyt ja "tukossa". Nämä kaksi ihanaa naista rukoilivat ja ylistivät kanssani, joten kun muu porukka saapui, oltiin jo taas ihan lennossa! Illan aikana minua erityisesti kosketti ehtoollisen hetki. Meillä on joukossamme eräs suurella ja lämpimällä paimenen sydämellä varustettu mies, joka aina puhuu niin lempeästi ja koskettavasti. Jotenkin siinä hänen puhuessaan, ennen kuin otimme ehtoollisen, mieleeni tuli se suuri kontrasti, joka voi olla ehtoollisen nauttimisen tavassa ja paikassa. Millaiset olivat ehtoollisen nauttimisen tavat ja paikat ensimmäisillä vuosikymmenillä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen? Millaista se on nykypäivänä, vaikkapa Vatikaanissa tai jossain suuressa, hulppeassa tuomiokirkossa?

Siksi tuli kyyneleet silmiin siitä rakkauden kokemuksesta, joka oli siinä meidän hetkessä: 20 neliön pieni konttori, jossa nautimme ehtoollisen vaatimattomasti muovipikareista, osa istuen lattialla. Muovipikari tai kultaiset astiat - tärkeintä on kuitenkin se, miksi ehtoollista vietetään. Ei se, miten ja missä. "Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne." Luuk. 22:19-20

Tänään perjantaina tein työhommia koneella kotona. Puoliltapäivin lähdin keskustaan kahville ystävän kanssa. Samalla heitin muutamia papereita Joulupukille ja kävin kaupassa. Ystävän kanssa puhuttiin kahvin ja teen äärellä - yllätys yllätys - evankeliumista. Ja myös erilaisista ihmistyypeistä. Siinä pohdiskelimme, että jos pelkästään tietynlaisen persoonallisuuden omaavat ihmiset muodostavat jonkun ryhmän, harrasteporukan tai vaikkapa seurakunnan, tämä porukka on juuri sen näköinen - vallitsevan persoonallisuustyypin tai usein johtajansakin persoonan näköinen.

Kauhistelin siinä sitten, että jos ois pelkästään minun näköinen porukka, siitä ei hyvää seuraisi: mentäisiin korkealla ja kovaa, tehtäisiin ensin ja mietittäisiin sitten ja sen jälkeen tulisi totaalinen romahdus! :) Ehkä hieman kärjistettynä, sillä kylläpä isoimmat kulmat ovat hioutuneet ja vauhtiin tullut mukaan malttia vuosien varrella. Mutta olen niin kiitollinen ympärilläni olevista ihmisistä. Yhdessä muodostamme monimuotoisen ja kauniin porukan, josta löytyy kaikenlaisia ihmistyyppejä - malttia, rauhaa, vauhtia, aikaansaavuutta, pedanttisuutta, suurpiirteisyyttä sekä pienten yksityiskohtien ja suurien linjojen persoonia. Se on rikkaus! 

Kyllä Jumalalla siis on valtava viisaus siinä, miten Hän raamatussa kertoo meille oikean seurakunnan rakentuvan. Että Kristus on seurakunnan pää ja muu seurakunta rakentuu yhdessä kokonaiseksi ruumiiksi. Tarvitaan kaikkia palvelutehtäviä: apostoleja, profeettoja, opettajia, paimenia ja evankelistoja sekä kaikkia Pyhän Hengen antamia lahjoja yhteiseksi hyväksi. Kaikilla on jotain annettavaa, kenenkään ei tarvitse olla pelkkä passiivinen vastaanottaja. 

Jos esimerkiksi yksin opettaja johtaa seurakuntaa, siitä tulee tämän sanaa rakastavan palvelijan johdossa kovin lakihenkinen poppoo. Jos puolestaan profeetta johtaa, mennään sellaisissa sfääreissä, että kaikki menee muilta paitsi profeetallista näkökykyä omaavilta yli hilseen ja lujaa. Jos taas evankelista johtaa, toiminta suuntautuu pelkästään sielujen pelastamiseen ja kuka silloin ohjaa uusia opetuslapsia. Ja niin edelleen. Jeesuskin lähetti opetuslapset julistamaan evankeliumia pareittain - toinen toisensa heikkouksia täydentäen ja kummankin vahvuuksien tullessa ilmi. Tarvitsemme toisiamme. Vahvuus syntyy erilaisista lahjoista ja kutsuista sekä yhteisestä rakkaudestamme Jumalaa ja toisiamme kohtaan - ei siitä, että kaikkien pitää olla samaa mieltä tai kaikilla pitää olla tismalleen sama näky.

Illalla kävimme saunassa mieheni kanssa ja jutustelimme siitä, millaisia aikoja nyt elämme. Olen vuosien varrella kuullut niin monenlaista versiota ja opetusta siitä, että pitääkö tehdä ja edetä vai odottaa Jumalaa. Tässä on kaksi äärilaitaa ja kaikkea siltä väliltä: osa on vahvasti sitä mieltä, että ei pidä tehdä mitään ilman Jumalan nimenomaista henkilökohtaista käskyä tai kehoitusta, toinen ääripää taas sanoo, että uskossa pitää vaan mennä eteenpäin ja tehdä uskon tekoja sinnikkäästi. Kummankinlaisia tapahtumia ja tilanteita löytyy raamatusta. Kummassakin on myös inhimillisessä voimassa tehtyinä oma vaaransa: joko loputtomasta odottamisesta seuraava passiivisuus ja turhautuminen tai jatkuvasta suorittamisesta seuraava uupumus. 

Jumala ei toimi aina samalla tavalla. Jokaisella meillä on oma henkilökohtainen tiemme. Raamatun lupaukset uudestisyntyneelle, Jeesukseen uskovalle Kristitylle ovat tietysti samat. Mutta emme voi verrata itseämme toisiin tai siihen, miten he esim. ovat suhteessa tai kommunikoivat Jumalan kanssa ja mihin Jumala heitä vie tai on viemättä. Ydinasia on oma suhteemme Jumalan kanssa ja Pyhän Hengen meille antamat ohjeet ja asiat.

Tämä aika kutsuu jokaista meitä lähentymään suhteessaan taivaallisen Isämme kanssa. Jokaisen on itse mentävä Herran eteen kysyen "onko meidän suhteessamme kaikki hyvin ja okei". Minä henkilökohtaisesti uskon valtavan Jumalan liikehdinnän, läsnäolon ja herätyksen olevan nyt tulossa, ihan käsillä. Nyt on Hengen kevät ja pian sataa. En voi muuta kuin mennä Herrani eteen rukouksessa ja nöyränä, sydän ja mieli avoimena sanoen "olenko tyhjä ja puhdas jotta minäkin saan kokea voimasi, saanko minäkin seisoa Herran vuorella?" En mitään muuta halua niin paljon kuin olla Jumalan käytössä ja Hänen läsnäolossaan, kaikki muu on turhaa ja tyhjänpäiväistä Jumalan pyhyyden ja rakkauden rinnalla. Jos minun mielessäni ja motiivinani on jotain muuta kuin sielujen pelastuminen ja rakkaus, voin yhtä hyvin jo poistua tästä maailmanajasta. Kuten Paavali sanoo, "Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto." Fil. 1:21

"Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan.  Ja puimatantereet tulevat jyviä täyteen, ja kuurna-altaat pursuvat viiniä ja öljyä.  Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.  Ja te syötte kyllälti ja tulette ravituiksi ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen, joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.  Ja te tulette tietämään, että Israelin keskellä olen minä. Ja minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti. Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.  Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni." Joel 2:23-29

"Niin Elia otti vaippansa, kääri sen kokoon ja löi veteen; ja vesi jakaantui kummallekin puolelle, ja he kävivät molemmat virran yli kuivaa myöten. Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: "Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi". Elisa sanoi: "Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa". Hän vastasi: "Pyyntösi on vaikea täyttää. Mutta jos näet, kuinka minut otetaan pois sinun tyköäsi, niin se täytetään; jollet, niin se jää täyttämättä."  Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen. Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi. Sitten hän otti maasta Elian vaipan, joka oli pudonnut hänen päältään, palasi takaisin ja pysähtyi Jordanin rannalle. Ja hän otti Elian vaipan, joka oli pudonnut tämän päältä, löi veteen ja sanoi: "Missä on Herra, Elian Jumala?" Kun hän siis löi veteen, jakaantui se kummallekin puolelle, ja Elisa kävi virran yli. Kun Jerikosta tulleet profeetanoppilaat syrjästä näkivät sen, sanoivat he: "Elian henki on laskeutunut Elisaan". Niin he tulivat häntä vastaan ja kumartuivat hänen edessään maahan." 2. Kun. 2:8-15

Mitään mieltä

Pari päivää mennyt taas ihan siivillä. Viestinnän hommia tehny kumpanakin päivänä. Ja eilen maanantaina oli meillä lapsen kanssa se ortopedin tapaaminen. Tämä ortopedi ei ollut ihan niin erikoislaatuinen kuin edellinen. Tosin ilman kenkiä ja sukkasiltaan. :) Mutta hän ymmärsi erittäin hyvin painijan vammamekanismeja. Magneettikuvissa näkyi ojentajajänteen pieni repeämä, joka voi olla kivulias tietyissä liikkeissä. Tämä repeämä on kuitenkin niin pieni, että menee näillä näkymin levolla ohitse. Eli seuraavan kerran molskille vääntämään vasta tammikuun puolella. Muuta liikuntaa kyllä voi harrastaa, mutta käden pitää nyt antaa olla levossa.

Illalla käytiin taas siskon kanssa salilla. Iltaisin siellä on enemmän porukkaa. Jotenkin tykkään mieluummin käydä urheilemassa aamulla, kun olen aamuihminen. Vaikka nytkin huomasin, että voimaa on kyllä illalla enemmän. Mut jotenkin mie olen jo kuuden aikaan vähän nuutunut eikä jaksaisi enää silloin riehua rautojen kanssa. Hyvä treeni kuitenkin oli ja hauskaa, kuten aina. 

Pohdiskelin tässä parina päivänä sitä, kuinka tämä maailmanaika saa meidät ihmiset varomaan sanojaan ja tulee tehtyä todella paljon jopa turhaakin itsesensuuria. Myönnän, että välillä en halua sanoa ääneen tai kirjoittaa mielipidettäni tai tuoda julki tiettyjä asioita, koska en jaksa sitä vääntöä, arvostelua ja nokittelua, joka siitä seuraa. Tämä on varmaan aika yleistä. Siksi ne kärkkäimmät ihmiset, jotka uskaltaa, saavat todella paljon tilaa ja huomiota. Se korostaa mielipiteiden jyrkkää kahtiajakoa äärilaitoihin, vaikka todellisuudessa on paljon ihmisiä, jotka pystyvät näkemään asioita useammasta eri näkökulmasta ja ymmärrystä riittää moneen eri tulkintaan ja mielipiteeseen.

Kuten nyt tämä korona ja rokotteet. Mikä kumma se on, että Facebookissakin moni aloittaa postauksen "Minusta kaikki voivat tehdä tässä asiassa kuten haluavat" tai "En minä halua ketään syyllistää, mutta...". Ja sitten seuraa pitkä litania propagandaa linkkeineen jommasta kummasta äärilaidasta sillä ajatuksella, että lukijan pitäisi lopulta tulla saman mielipiteen alle, kuin itsekin on. Ei kestetä sitä, jos joku on eri mieltä tai ei ole mitään mieltä. 

Tämä on ihan samaa tasoa kuin viimeisen sanan sanomisen tarve - kertoo huonosta itsetunnosta. On saatava muut vakuuttumaan omasta kannastaan, jotta ei itse näytä hölmöltä. Ei ymmärretä sitä, kuinka kauan ja pitkällisiä poikki- ja monitieteellisiä tutkimuksia vaatii, ennenkuin koko pandemiasta saadaan luotettavaa kokonaiskuvaa. Yhtään mihinkään suuntaan. Kuten muistakaan tämän kokoluokan asioista. Hyvä muistaa, että  jälkiviisaus on aina se paras viisaus. Vaatii hyvän itsetunnon, että pystyy sanomaan "Jokainen tehköön nyt tässä tilantessa oman päätöksensä." Ja piste.

Laukaten

Avajaisurakka Joulupukin kaupunkitoimistossa on nyt ohitse! Huh...perjantaina painettiin hommia, että saatiin porukalla liike valmiiksi. Illalla vielä imuroin ja moppasin Sampokeskuksessa mutta pääsin sentään kahdeksan jälkeen lähtemään - isäntäpari kun koristeli liikettä, siivosi ja pesi vielä ikkunoita lähes puoliltaöin. Mutta niin vain lauantaiaamuna olimme liikkeessä klo 9.00 ja kun kymmeneltä avattiin, kaikki oli valmiina.

Olin sitten liikkeessä avajaispäivän aputonttuna ja mukavaa kuhinaa oli heti aamusta. Suurin vetonaula oli tietysti Joulupukki itse, joten kun Pukki ehti Kauppakeskusten joulunavaustohinoista toimistoonsa, vierailijoita kertyi. Itselläni oli suurin opettelu valokuvatulostimen kanssa - se ei ollut laisinkaan yhteistyökykyinen. Jostain asetuksesta johtuen se ei halunnut tulostaa sen kokoista kuvaa, mitä minä olisin halunnut. Tuommoiset laiteongelmat (joka kylläkin varmaan johtui nyt käyttäjän osaamattomuudesta, kun sain semmoisen 5 min ohjeistuksen tulostukseen) ärsyttää aika lailla, varsinkin kun kaiken pitäisi sujua jouhevasti. Mutta siitäkin selvittiin pienellä kekseliäisyydellä.

Herkuttelin lauantaina...aika paljon. Aamulla teki mieli viereisen Espresso Housen antimia, joten hain sieltä cappuccinon ja jonkun ihanan joulun makua sisältävän pullan. Lounaaksi Hesen kerrosateria ja välipalaksi suklaakonvehteja. Kun päivä oli ohitse ja mies tuli hakemaan, hän halusi hakea Ounas Ateriasta pizzat...ja minähän en pannut hanttiin! Voi plääh... :D Illalla kyllä tiesi syöneensä. 

Lapsi puhui illalla kaverinsa kanssa puhelimessa 4 tuntia 45 minuuttia! Ehdittiin miehen kanssa tehdä iltatoimet, katsoa parin tunnin leffa, lukea sängyssä kirjaa ja nukahtaa, ennenkuin tämä maratonpuhelu oli päätöksessä. Oi noita nuoruusaikoja! Tosin itselläni ennätys oli ehkä vajaa pari tuntia, koska silloisten lankapuhelinten laskutus oli hieman eri sorttia kuin nykyisten matkapuhelinliittymien. Ja aina joku tuli patistelemaan, että nyt vois jo lopettaa. :)

Tänään päätin ottaa chillaillen. Oli isänpäivä. Tosin huomasin, että kun oli mennyt vähän kovilla kierroksilla koko viikon, ei kone meinannut jäähtyä. Oli vaikea rauhoittua ja oli hirmu levoton olo melkein koko päivän. Kävimme porukalla isän luona kahvittelemassa, siskon perhekin oli siellä. Sovittiin siskon kanssa, että huomenna maanantaina mennään illalla lapsen treenien aikaan salille kans treenaan. Hyvä juttu saada taas hiki pintaan ja kropassa veri kiertämään. 

Luin sängyssä yhtä kirjaa rukouksesta. Siinä sitten mietin - niinkuin  koko kiireisen viikon olen miettinyt - miten vaikeaa on arjessa erottautua ja rauhoittua rukoukseen ja Jumalan läsnäoloon. Nopeat aikataulut, ärsyketulva ja erityisesti somemaailma tekevät yhdessä semmoisen kovan imun, josta on vaikea irrottautua. Pää on täynnä kaikenlaista soopaa ja koko kroppa surisee. Siksi rauhoittuminen ja lepo ovat niin tärkeitä. Tosin huomaan, että ylikierroksilla kun käy, pitää tehdä jotain mekaanista hommaa tai kehoa rasittavaa, että keskittyminen tähän hetkeen palautuu. 

Kun on oikein kovassa ylivireystilassa ja se hiipii elämään vähitellen, ihminen itse ei välttämättä sitä huomaa. Viestintäpäällikkönä minulle kävi juuri niin. Mutta nyt onneksi osaan tunnistaa heti, kun alkaa lähteä laukalle. Ja pakkokin. Huomaan, että edelleen siedän lyhytkestoista stressiä hieman paremmin kuin keskivertoihminen enkä ihan vähästä hätkähdä, mutta pitkäkestoisen stressin sietokyky on kovin alhainen. Siksi minun on laadittava viikko-ohjelma sen mukaisesti. Minulla täytyy olla viikossa sellaisia rakoja, että voin hengähtää jonkin aikaa. Liian tiukan aikataulun tekeminen kostautuu sillä tavalla, että pian en saa mitään tehtyä. Kuormitusta, lepoa ja monipuolista ruokaa sopivassa suhteessa, niin kroppa ja mieli voi hyvin. Oman "sopivan" löytäminen voi viedä hieman aikaa ja se  myös muuttuu ajan kuluessa, mutta siihen panostaminen kannattaa.

Hengellinen puoli on se, joka puolestaan kannattelee tätä koko muuta elämää ja muita kuviota. Ilman Jumalaa minulla ei olisi yhtään mitään. Ei henkeä eikä elämää. Siksi erottautuminen ja pyhittyminen Jumalan edessä on noussut minulle yhä tärkeämmäksi. Haluan enemmän kuin mitään muuta kokea Jumalan läsnäoloa elämässäni ja olla koko ajan vuoropuhelussa Hänen kanssaan. 

"Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." Joh. 6:63

"Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa. Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen. Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla..." Kol. 1:15-23

Hirviöitä(kö)?

Jassoo, mitä sitä tänään tapahtuikaan... Ainakin olin kirjoitushommissa jo heti aamusta ja kotona oli yhtä sun toista pientä näpertelyä. Tänään kävin myös muun Joulupukin kaupunkitoimiston jengin kanssa opettelemassa kassajärjestelmän käyttöä. Olen nimittäin lupautunut tässä viestinnän asioissa auttamisen ohella, että olen joskus myös itse toimistossa aputonttuna. Miksipäs ei! Kyllä näin joulun alla on mukava silloin tällöin nähdä ihan ydinkeskustan meininkiä. 

Tein myös korttireklamaation pankille siitä äidin tapauksesta. Poliisi ei luonnollisestikaan tämmöistä ala tutkimaan, kun rahat on mennyt johonkin maailmalle, mutta pankilta odotan kyllä jotain reagointia asiaan. Olisihan se hienoa, jos äitini saisi hyvitystä anastetuista rahoistaan. Hän kun ei ole korttiaan vinguttanut missään liikkeissäkään saatikka ulkomailla. Ihan pelkkiä automaattinostoja ja maksupääteasioita. Siksipä tapahtunut tuntuukin niin epäoikeudenmukaiselta.

Tänään oli kropassa hiukan tukkoinen olo. En ole ehtinyt ulos lenkille vähään aikaan vaikka salilla olenkin pari kertaa viikossa käynyt. Luulenpa, että kyse on vaan raittiin ilman ja hikilenkin puutteesta. Pää ei kunnolla toimi, jos ei sitä välissä tuuleta! Tosin nyt on loppuviikko niin täynnä ohjelmaa, että saas nähdä, missä välissä ulos ehtii. Huomasin myös, että kaipaan rauhallista, kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa. Lapsi usutti meitä treffeille tulevana sunnuntaina! Minusta kyllä tuntuu nyt, että sunnuntai voisi olla köllöttelyä kotona ihan koko perheen voimin. Perjantai ja lauantai kun on touhua täynnä. Katsotaan...ei kynttiläillallinen huonoa tekisi, mutta jotenkin se ei kyllä sovi sunnuntaihin.

Illalla oli konttoriseurakunta koolla. Itse olin edellä mainituista syistä jotenkin ihan pihalla ja poissa pelistä, mutta oli ihana nähdä kaikkia paikalle tulleita. Rukoilimme OYKS:aan siirretyn ystävämme puolesta ja monien muidenkin asioiden ja ihmisten puolesta. Musiikkia, rukousta, sanaa... Ja joku tuo aina herkkuja mukanaan, joten namistelua ja keskusteluakin siinä oli. Joinakin päivinä vaan ajatus harhailee ja nyt oli semmoinen päivä, en siis itse ollut ehkä ihan niin läsnä, kuin olisin halunnut.

Keskustelussa tuli esille rovaniemeläiset musiikkia tekevät julkkikset Antti Tuisku ja Mr. Lordi. Kovin moni porukastamme ei arvostanut heidän musiikillisia saavutuksiaan - suurimpana syynä luultavasti niin erilainen musiikkimaku. Ja ovathan nämä molemmat henkilöt aiheuttaneet paljon keskustelua kristillisyyden näkökulmasta. Onhan se hurjaa, minkä teemojen ympärillä kummankin musiikki pyörii. Eivät he minun musiikkimakuunikaan aivan istu, mutta kyllä minä löydän Antti Tuiskun tuotannosta sellaisia esityksiä, jotka sykähdyttävät tai saavat ajattelemaan.

Lordin musiikki ja imago on siellä hirviössä ja fantasiamaailmassa. Mr. Lordin maskin takana on kuitenkin kovin erilainen mies, kuin mitä hänen hahmonsa on. Olen omassa elämässäni miettinyt, kuinka erilaisia naamioita ja rooleja minullakin on. Suojamekanismina, turvana, opittuna tai opeteltuna. Haarniska suojaamassa jo olemassa olevia haavoja ja estämässä uusien tulemista. Poliisin univormu suojasi henkilöön kohdistuvan reagoinnin tuntemuksilta - ärtynyt tai agressiivinen asiakas ei kohdistanut sanomisiaan tai tekemisiään minua kohtaan vaan Suomen poliisia kohtaan. Valehtelisin jos väittäisin, ettei univormusta ja voimankäyttövälineistä tule vallantunnetta. Kyllä siitä tulee. Mutta eri asia on, mitä tuolla tunteellaan ja myös mahdollisuudella käyttää toimivaltaansa tekee. Sama juttu muilla naamioilla ja rooleilla - ratkaisevaa on, miksi ne ovat olemassa ja mihin niitä käyttää? Hyvään vai pahaan? Suojautumiseen vai hyökkäämiseen? Turhuuttaan vai perustellusti? Osaamatta luopua niistä vai tarpeettomista irrottautuen? Se miltä joku tai jokin näyttää pelkästään silmin tarkasteltuna ja mikä on piilossa sekä sisimmässä oleva todellisuus, ovat kaksi eri asiaa.

Antti Tuiskun Valittu Kansa levy aiheutti kohahduksen uskovien piirissä. Tuiskua parjattiin ja syytettiin Jumalan pilkasta. Nimikkokappale ainakin onkin kovin seksuaalinen ja härski. Kappaleessa on sopimatonta kielenkäyttöä ja siitä tulee pahoja mielleyhtymiä. Mutta tiedättekös, kun miettii historiaa taaksepäin, niin kyseisen kappaleen sanat sopivat osittain tai kokonaan yhteen jos toiseenkin uskonnolliseen julistajaan tai kirkonmieheen, jolla on ollut salattu elämä julkisuuskuvan takana tai joka on käyttänyt valta-asemaansa väärin. Niin...olikohan kyse sittenkään Jumalan pilkkaamisesta? Oliko kenties kuitenkin kyse enemmän sisältä nousevasta huudosta, huomionhakuisuudesta, tabujen rikkomisesta, uskonnollisen järjestelmän arvostelusta? Kappale Jesse on mun frendi nostaa minulla karvat pystyyn - juuri näin laput silmillä ja kovia me ihmiset, uskovatkin, voimme olla! Biisi muistuttaa kovin paljon menestysteologien ja motivaatiopuhujien mantroja - sisäpiiriläisenä olet jotain.

Koetan muistaa, että kun minä osoitan sormella jotakin, neljä sormea osoittaa aina takaisin. Kun näen jossakussa ihmisessä jotakin itseäni ärsyttävää tai ahdistavaa, on sama kuin katsoisin peiliin - tuo tunne on heijastusta sisimpäni asioista. Samalla tavalla kuin joku kohtaamani ihminen on minulle tosi hermoja raastava, samalla tavalla minä olen jollekulle se "raivostuttava pyllypääapina". Jumalalle erottautuneena ja Hänen ihanassa läheisyydessään minulla ei ole tarve katsoa muita ihmisiä  ja miettiä heidän tekemisiään arvostellen - vaan ainoastaan rakastaen ja suurella myötätunnolla. Tässä kaunis Antti Tuiskun tulkinta minun kaikkien aikojen lempijoululaulustani Tulkoon joulu. Itketti kun kuuntelin tätä.

"Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään." Joh. 14:4

 "Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi'? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä." Luuk. 6:42-42

"Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?" Jaak. 4:12

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.  Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta." Joh. 3:16-21

Joulupukki ja Jeesus

Wautsiwau! Onpas ollut touhua! En ehtinyt tiistaista kirjoittaa mitään kun on ollut sen verran kaikenlaista tekemistä. Olen nimittäin sitä mainitsemaani yrittäjäystävää auttanut ja nyt kai sen saa jo julkistaakin: kyseessä on itse Joulupukki! :) Eli ystäväni ja hänen vaimonsa avaavat Sampokeskukseen Joulupukin kaupunkitoimiston. Avajaiset ovat tulevana lauantaina 13.11. samalla kun on Rollon pikkujoulut eli kolmen kauppakeskuksen yhteinen joulunavaus. Joulupukki esiintyy päivän aikana kaikissa kolmessa kauppakeskuksessa ja hänen erityinen laulava tonttunsa Sampokeskuksessa iltapäivällä.

Kaupunkitoimiston saamisessa lauantaiksi avajaiskuntoon onkin riittänyt tekemistä monelle henkilölle ja taholle. Itse olen auttanut someviestinnän aloittamisessa ja tiedotteiden laatimisessa. Tosin olen kyllä yhtä sun toista muutakin tehnyt...muun muassa etsinyt liikkeeseen rekvisiittaa kirpparilta. Olen niin innoissani ystävieni puolesta - heille tulee siihen ihana ja sympaattinen yhteinen juttu. Joulupukki on tavattavissa aivan kaupungin sydämessä ympäri vuoden ilman maksua. Joulupukin taidetta on nähtävillä ja Pukin toimistosta voi ostaa mm. aivan ihanaa, paikallista mustikkakahvia, paitoja, postikortteja, mukeja jne. Toimistosta saa halutessaan myös ostaa muistoksi kuvan tästä taianomaisesta kohtaamisesta Joulupukin kanssa.

Ajattelin itse olla mukana auttamassa ja tsemppaamassa, että lauantaina kaikki sujuisi mukavasti. Olisi ihanaa, jos ystäväni saisivat nauttia avajaispäivästä täysin siemauksin. Tosin taitaa olla niin, että tuommoisessa tilanteessa stressiltä ei voi välttyä! Tosin tämä Joulupukki on rautainen ammattilainen ja tehnyt hommaa vuosia, että itse Pukkina olo tuskin stressaa eikä laulava tonttukaan mikään aloitteleva esiintyjä ole vaan täysin konkari - joten stressiä tulee lienee ennemminkin koko paketin kasaan saamisesta.

Vaikka päivät on nyt menny tässä Pukkihommassa, muutakin elämää tapahtuu. Sitä perusjuttua lähinnä - välissä kun ehditään, pestään pyykkiä, laitetaan ruokaa ja ulkoilutetaan koiria. Kävimme tiistaina lapsen kanssa siellä käden magneettikuvauksissakin. Nyt vaan odottelemme ensi viikkoon tuloksia. Kuulin myös ikäviä uutisia - tai voivat ne olla tavallaan hyviäkin - sillä sairaana ollut kotiseurakuntamme jäsen oli siirretty Lapin keskussairaalasta Ouluun. Ikäviä siksi, että yleensä Ouluun siirretään vakavammin sairastuneita. Mutta toisaalta hyväkin, koska siellä on paremmat mahdollisuudet tutkia ja selvittää, mistä on kyse. Lupasin, että rukoilemme hänen puolestaan. Sitten torstaina illalla ihan porukallakin.

Tänään meillä oli taas Xee-kurssi. Tapasimme tänään jälleen tiimimme kanssa mielenkiintoisen ja mukavan ihmisen, joka oli ihanan avoin keskustelija ja hyvin rehellinen semmoisella jotenkin kauniilla tavalla. En oikein muuten osaa sitä kuvailla. Meillä oli pitkät ja hyvät keskustelut. Tämä henkilö koki, että Jumala tai jokin korkeampi voima on kyllä olemassa ja hän jopa äänettömästi on rukoillutkin. Hän myös oli nähnyt omassa isässään valtavan positiivisen muutoksen, kun tämä oli vanhoilla päivillään alkanut uskoa Jeesukseen. Silti nimenomaan Jeesuksen rooli ja merkitys tälle henkilölle oli epäselvä ja myös hankala hyväksyä. 

Tämän olen huomannut olevan kovin yleistä. Jotenkin on helppo uskoa johonkin korkeampaan voimaan, universumin voimaan, erilaisiin jumaliin ja jopa Raamatussa kuvattuun Jumalaan. Mutta Jeesuksen hyväksyminen haastaa ihmisen. Jeesus on ilmeisesti helpompi todeta joksikin hahmoksi kuin historialliseksi henkilöksi ja todelliseksi, maan päällä oikeasti eläneeksi ihmiseksi. Kerrotaanhan Hänen kuitenkin olevan Jumalan poika, Jumala ja ihminen, täysin synnitön Jumalan voideltu. Isoja juttuja. Vaikka lähteitä on vähän, historialliset todisteet ja aikalaiskirjoitukset kuitenkin todistavat henkilön nimeltä Jeesus Nasaretilainen olleen olemassa ja aiheuttaneen hämminkiä opetuksillaan ja seuraajiensa kanssa tuohon aikaan hyvin merkittävässä maailman keskuksessa eli Jerusalemissa ja sen lähiympäristöissä.

Ja vaikka tunnustaisikin Jeesuksen olevan historiallinen henkilö, voikin olla vaikeampaa tunnustaa Hänet Messiaaksi ja koko ihmiskunnan syntien sovittajaksi. Raamatussa kuvatut tapahtumat tuntuvat niin kaukaisilta ja menevät yli ymmärryksen. Ja kuten tänään keskustelukumppanimme sanoi; jos ei koe tarvitsevansa Jeesusta eikä ole saanut selvää merkkiä Jumalalta, että Hän kutsuu seuraamaan ja kohtaamaan Jeesuksen, niin asia ei ole ajankohtainen. Jumalaa ei oikein tarvita muuta kuin hädän hetkellä ja Jeesus on ikäänkuin semmoinen sivuroolissa oleva tyyppi.

Tätä minä olen Jumalalta rukoillut ja kysellyt. Kun eipä Jumalaa voi ihmiselle todella ilmaista kukaan muu kuin Jumala itse Pyhän Henkensä kautta. Ilman Jumalan Pyhän Hengen toimintaa ei ihminen älyä tarvitsevansa Jeesusta, eikä ymmärrystä synnistä  ja parannuksen tekemisen tarpeesta tule. Jeesukseen uskovilla on tehtävä pitää esillä evankeliumia ja todistaa Jeesuksesta, mutta Jumalan tehtäväksi jää se osuus, että evankeliumi todella sitten on voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo. 

Toisaalta nämä Jumalan valtakunnan asiat ovat helppoja - tehdään kuten on pyydetty ja Iskä hoitaa loput. Toisaalta kaipaan niin kovasti Jumalan voimakkaampaa liikehdintää, että ilman sanojakin ihmiset kokisivat Jumalan pyhyyden ja läsnäolon, mistä automaattisesti seuraa ymmärrys omasta kykenemättömyydesta ja syntisyydestä. Kun siinä me ihan kaikki ollaan just samalla viivalla - yhtä pieniä.

"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6

"Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi'. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni." Joh. 6:44-45

"...sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt." Fil. 2:13-16

Paska lokki

Sunnuntaina en kyennyt kirjoittamaan. Se oli suuri Grande Finale ennen helpotusta. Eli PMDD-piinaviikko loppui sunnuntaihin - onneksi - mutta vointi olikin silloin tosi karmaiseva. Lauantai oli niin ihana päivä, kun kaikki ystävät tuli käymään, että oireet eivät juurikaan vaivanneet. Mutta sunnuntaina se sitten kaikki kostautui. Olin fyysisesti ja henkisesti aivan poikki. Vatsaan ja joka paikkaan sattui. Mutta pahinta oli taas se psyykkinen puoli: kaikki ärsytti ja ahdisti, kaikki tuntui vaikealta ja olin semmoisessa negatiivisessa, paniikinomaisessa mielentilassa.

Asiaa ei auttanut se, että lapsen maantiedon kouluprojektissa on mukana kiinalaisia, jotka säätävät ja kääntävät projektin aikatauluja koko ajan. Jo pariin kertaan muuttunut viimeisin tieto oli se, että lapsen on mentävä sunnuntaina klo 14 koululle etäyhteyttä varten. Kiinalaiset olivat aamulla about klo 6.30 päättäneet, että palataankin klo 8.30 aikatauluun. Nooh, meillä nyt ei todellakaan seurata puhelinta yötä päivää (Ei enää, poliisiaikoina seurasin omaani 24/7...) eikä varsinkaan viikonloppuaamuisin. Siinä sitten pientä paniikkia heti alkuun herättyämme, mutta lopulta kaikki hyvin. Lapseni osuus oli sitten kuitenkin vasta klo 14.00.

Oli niin ihana sääkin sunnuntaina, mutta itse en juuri siitä kyennyt nauttimaan. Mies lähti isomman koiran kanssa metsälle ja lapsikin sinne koululle. Kukaan ei siis ollut pitämässä minua järjissäni PMDD-hourujen iskiessa päälle. Onneksi on tyttökullat! Tykitin taas meidän Whatsapp-ryhmään pahaa oloani ja sieltä sain sympatiaa. Onneksi tytöt on tottunu siihen, että kerran kuussa mulla saattaa hirttää kunnolla kiinni. Ne ei pahemmin enää ihmettele - laittaa vaan kauheesti tsemppiviestejä ja sydämiä!! :D

Kävin pikkukoiran kanssa kävelyllä ja yritin rauhoittua, mutta ei se auttanut. Onneksi muu perhe tuli kotiin, niin sain muuta ajateltavaa kuin omat sekoilut. Tämä Apulannan biisi jotenkin tiivistää niin hyvin sen, miltä PMDD tuntuu...miten sairas ja sekopäinen olo voi tulla pienestä kirjainyhdistelmästä, joka panee sun aivokemiat hetkessä niin sekaisin ja sitten katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin. Se on kuin painajainen, johon joutuu aina uudelleen ja uudelleen ja sitten herää aivan yhtäkkiä. Paitsi että tämän painajaisen aikana voi tapahtua ihan mitä tahansa, jonka palasia sitten kokoat IRL tulevat päivät ja viikot. 

Ilta meni vähän leppoisammin ja katsoimme koko perheellä leffaa. Me luulimme sen olevan enemmän komediaa kuin draamaa, mutta kyllä Pässinpäät oli sittenkin aika surullinen elokuva. Enemmän siis itkua kuin naurua. Mutta tykkäsin silti ja kannatti katsoa. Kertoo hyvin meidän ihmisten erilaisista luonteista ja oikuista. Ja upeita maisemia Australiasta!

Tämä maanantai olikin sitten jo ihan toista! Se on ihme, miten yön aikana voi olo muuttua. Kävin taas aamusalit siskon kanssa. Tehtiin pikatreeni, kun olin sopinut sen tapaamisen klo 10 tästä mun uudesta työtarjouksesta. Ja tapaaminen olikin mielenkiintoinen! Totesimme yhdessä, että minun osaamiselle olisi tarvetta. Ja kun itse huomasin, että tämä toinen yrittäjä oli ihan stressissä, otin osan hänen työtaakastaan kannettavakseni. Mulla on nyt sitten ainakin toistaiseksi toimeksiantoja tiedossa viestinnän asiantuntijan ominaisuudessa. Hoitelin tämän toisen yrittäjän kaverina muutaman kiireellisen asian sekä tapaamisen ja nyt olen vähän itsekin kärryillä missä mennään. Tässä on nyt sitten muun muassa someviestinnän haltuunottoa ja tiedotteiden laatimista lähipäivinä tiedossa. Siitä mie tykkään ja se multa onnistuu!

Vielä tänä iltanakin mietiskelin asiaa, joka nousi esiin siinä muun ärtymyksen keskellä sunnuntaina. Koetin nimittäin etsiä erästä tietoa ja muutamaa hengellistä tapahtumaa netin syövereistä. Totesin saman, mitä jo aiemmin olen vikonut. Seurakuntien viestinnässä olisi kovasti parannettavaa. Esimerkkinä tämmöinen, mikä on hyvin yleistä ympäri Suomen: pienehkö seurakunta tekee Facebookiin postauksen, jossa kerrotaan että tämän ja tämän niminen tilaisuus kello se ja se. That´s it! 

Oletetaan, että olen uusi kaupungissa, kenties vasta uskoontullut tai muuten etsin itselleni paikkaa, mihin mennä. Törmään päivitykseen Facebookissa ja yritän selvittää, olisiko se tilaisuus minulle. Facebook-sivuilla ei välttämättä ole enempää tietoa seurakunnasta tai ainakaan eri tilaisuuksien sisällöstä joten aloitekykyisempi ehkä menee seurakunnan nettisivuille etsimään tietoa. Sieltä ei välttämättä löydy kuin pelkät yhteystiedot tai sitten kovin päivittämättömät ja sekavat sivut, joissa on vanhaa infoa ja/tai hirvittävän paljon kaikkea epäolennaista. Tämä ei kannusta tulemaan ja katsomaan, millaisesta porukasta on kyse. 

Ymmärrän seurakunnan näkökannan ja näinhän seurakunnissa halutaan ajatella: "meidän tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja kaikki saavat tulla". Mutta kaikki ihmiset eivät välttämättä tulkitse samoin näkemiään asioita. Kuvatun kaltainen Facebook-päivitys voi antaa vaikutelman, että tilaisuus on niille, jotka jo tietävät mistä on kyse. Samankaltaisia päivityksiä nimittäin käyttävät jo vakiintuneet harrastusryhmät, joissa on tietty, sama porukka, jolla on jo tieto ohjelman sisällöstä ja ketä siellä käy. Jos halutaan ilmaista, että kaikki ovat koko ajan tervetulleita, se kannattaa suoraan sanoa. Kannattaa myös lyhyesti avata hieman tilaisuuden luonnetta tai ainakin laittaa oheen linkki paikkaan, jossa kerrotaan tarkemmin, millaisesta tilaisuudesta on kyse. Kokemuksia on tästäkin laidasta laitaan: mieleen on jäänyt tilaisuus, jota mainostettiin pitkään nuorten iltana ja vasta paikalla selvisi, että siellä olivatkin kaikki vauvasta vaariin. Sehän oli oikein mukava tilaisuus, mutta ei lainkaan vastannut ilmoitettua.

Kaikista parastahan olisi, jos kukaan ei tiedä, millainen tilaisuudesta tulee ja kauanko se kestää, koska Pyhä Henki ottaa johdon ja kaikki menee Hengen johdatuksessa! :D Sekin on hyvä kertoa, jos näin odotetaan tapahtuvan (tein tässä kohtaa itse parannuksen ja lisäsin tämän huomion meidän kotiseurakunnan yhteystietoihin).

Historian suurissa herätyksissä ja muun muassa Kiinan maanalaisten seurakuntien vainon takia Pyhä Henki on kyllä johdattanut ihmisiä yhteen ilman mitään ilmoittelua ja mainontaa. Tätähän me kaikki Kristityt haluamme nähdä. Mutta siihen saakka, kunnes ihmiset alkavat itsekseen tulla parannuksen teon paikalle suurissa määrin, on aivan hyvä kertoa olemassaolostaan mikäli seurakunta haluaa toivottaa ihmiset tervetulleeksi ja saada uusia ihmisiä joukkoonsa. Pieni pohdinnan paikka viestinnän kehittämiseksi on kaikille seurakunnille paikallaan: mitkä ovat pääviestimme, kenelle sen haluamme kertoa, voiko viesti ja tiedotuskanava olla aina sama kaikille (seurakuntalaiset vs. muut, nuoret vs. iäkkäämmät jne.), mikä on viestinnässä "äänensävymme", näkyvätkö arvomme viestinnässä, onko resurssit viestintään olemassa, onko kaikki tarjolla oleva tieto ajan tasalla, löytyykö tärkein julkinen tieto jostain samasta paikasta kootusti, että siihen on helppo viitata somessa  jne?

Itse en allekirjoita viestinnän professorin Osmo A. Wiion laatimaa ensimmäistä viestinnän lakia ”Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.” Itse olen viestinnän urani tehnyt poliisissa ja operatiivisissa tilanteissa ei koskaan tiennyt, mihin suuntaan homma kallistuu ja kaikenlaista yllättävää tapahtui aina. Silti varautuminen, harjoittelu ja ennakointi toivat paljon etua, kun kakka niin sanotusti alkoi lentää tuulettimeen. Kun yhteisön viestintä sujuu arjessa ja on selvät toimintatavat joiden mukaan mennään, ison ja pienemmänkin kriisin hallitseminen on sitten helpompaa - lisätään vaan vähän resursseja, nopeutta ja pökköä muutenkin pesään niin siitäkin selvitään. 

Jeesuskin antoi ihmisille selkeitä ohjeita, eikä pitänyt heitä tarpeettomasti pimennossa tulevista tilanteista. Seurakunnat ovat ilon, valon ja toivon tuojia - annetaan sen näkyä ja kuulua niin, että sokeakaan ei tieltä eksy!

"Niin hän lähetti kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: "Menkää kaupunkiin, niin teitä vastaan tulee mies kantaen vesiastiaa; seuratkaa häntä. Ja mihin hän menee, sen talon isännälle sanokaa: 'Opettaja sanoo: Missä on minun vierashuoneeni, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?'Ja hän näyttää teille suuren huoneen yläkerrassa, valmiiksi laitetun; valmistakaa meille sinne."Niin opetuslapset lähtivät ja tulivat kaupunkiin ja havaitsivat niin olevan, kuin Jeesus oli heille sanonut, ja valmistivat pääsiäislampaan. Ja kun ehtoo tuli, saapui hän sinne niiden kahdentoista kanssa." Mark. 14:13-17

"Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: "Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea." Hab. 2:2

"Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa." Matt. 5:14-16

Yksinäisyys

No niin, viime yönä seurasi jatko-osa - näin mitä olin synnyttänyt. Se oli suuri, munanmuotoinen ja avattava karttapallo! :D "Ja sen sisällä on uusia kansoja, ja sen sisällä on uusia kansoja...", vai miten se laulu meni...? :) Jaa, mitähän sitä katsellaan ens yönä sitten.

Tänään oli kekkeripäivä! Wuuhuu! Mie tein gluteenittoman pizzan sekä salaattia ja lapsi leipoi tavallisen pizzan sekä pätkisbrownieta. Oioioi... Kun väkeä alkoi valua meille ihan jonossa, tuli lisää herkkuja: pannaria, hedelmiä, juustokakkua, Daim-kakkua, kahvia, teetä, limpparia, glögiä, karkkia, sipsiä, keksiä... Lisäksi tuli myös mies ja kitara, joten ohjelmakin oli taattu.

Iltapäivä meni siis syöden ja porukalla laulaen. Joukkoon oli sujahtanut sopivasti myös eräs paimen, joka Pyhäinpäivän ratoksi piti meille pienen puheen pyhittymisestä. Tupa oli sen verran täynnä ja tunnelma kuumeni siihen pisteeseen, että ilmastointia piti huudattaa täpöllä. Ikähaitari oli muutaman kuukauden ikäisestä vauvasta mummiin ja vaariin. Eräs ystävä, joka ei työhommien vuoksi päässyt mukaan epäili meidän biletyksen aiheuttaneen 1,5 magnitudin maanjäristyksen Rovaniemellä...ihmekös tuo ois ollu! :D

Mie olin sitten illalla vieraiden lähdettyä ihan naatti, mutta todella onnellinen. Oli ihana nähdä, miten sekä pitkään tuntemani ystävät että uudet tulokkaat sulautuivat kaikki porukkaan ja jokaisella näytti olevan juttukavereita. Tällaiset yhteiset jutut silloin tällöin on niin tärkeitä - kun on vapaata seurustelua, ihmiset tutustuvat toisiinsa ja ystävystyvät. 

Minua on hirvittänyt se tilanne, johon törmää nykyään sekä työpaikoilla, harrastuksissa että seurakunnissa: keskittyminen tehokkuuteen ja tekemiseen on mennyt niin pitkälle, että toisiin tutustumiseen ja yhdessäoloon on varattu kovin vähän aikaa tai siihen ei kertakaikkiaan ole mahdollisuutta. Ja usein on pakko mennäkin "laput silmillä" eivätkä ihmiset halua tai jaksa ystävystyä, koska koko ajan eletään niin tiukan aikataulun mukaisesti. Pienikin poikkeama päivän kulussa voi sekoittaa aikataulutuksen tai suistaa veitsen terällä elävän ihmisen uupumuksen reunan ylitse. Itsekin muistan, että pahimpina väsymyksen aikoina, kun olin vaarassa kokea todellisen romahduksen työuupumuksen takia, sujahdin marketeissa eri käytävälle ja pakenin nähdessäni jonkun tutun: en vain kertakaikkiaan jaksanut tavata ketään ja puhua kenellekään. Näinä vuosina monet ystävyyssuhteet katkesivat, sillä moni ystävistänikin oli tai edelleen on ihan samanlaisessa tilanteessa.

Se on sydäntäsärkevää, että ihmiset joilla on työ ja harrastuksia, ovat jotkut ihan hirvittävän yksinäisiä. Saatikka sitten muut. Kukaan ei tiedä, mitä heille oikeasti kuuluu. Ihmiset uupuvat, sairastuvat ja tekevät itsemurhia ilman, että kukaan tietää millaisia kamppailuja he ovat käyneet elämässään jo pitemmän aikaa. Seurakunnissakin olen havainnut samaa tästä nykyisestä elämän kiivaudesta johtuen. Ihminen voi käydä seurakunnan kokoontumisissa ja tilaisuuksissa pitkäänkin niin, että kukaan ei edes huomaa häntä. Minullekin on käynyt lukemattomia kertoja niin, että menen eri Kristillisten seurakuntien tilaisuuksiin ja minua ei edes kukaan tervehdi. Istun penkissä ja lähden sitten pois. En ihmettele, jos uudella tulijalla jää siitä tyhjä olo. 

Tässä olen joutunut katsomaan peiliin - väsyneenä ja kiireisenä ajatukset harhailevat ja puhelimet saavat enemmän huomiota kuin kohtaamani ihmiset. Olen tehnyt muutoksia omassa elämässäni, jotta olisin enemmän läsnä. Ei aina tarvitse toki olla sosiaalinen ja ihminen kaipaa ehdottomasti myös yksin oloa. Mutta paikoissa, joihin hakeudutaan toivoa ja turvaa hakemaan, ei yksinäisyys saisi jäädä päällimmäiseksi tunteeksi.

Rovaniemellä minut kyllä tunnetaan jokaisessa seurakunnassa ja täällä minua tervehditään - kaikissa seurakunnissa minulla on tuttuja joten jutullekin pääsee. Olen toki itse puhelias ja ulospäinsuuntautunut. Eräs kokemus on kuitenkin jäänyt mieleen. Meitä kutsuttiin perheenä erääseen nimenomaan perheille ja nuorille aikuisille tarkoitettuun iltaan lukuisia kertoja ja emme aluksi innostuneet. Lopulta, saatuamme monta kutsua, me päätimme osallistua. Kun tulimme paikalle, kukaan ei kiinnittänyt meihin huomiota. Alkuperäinen kutsuja ei ollut paikalla itse. Tilaisuudessa oli ruokatarjoilua. Muut näyttivät tietävän, mitä tehdä. Me kysyimme neuvoa. Saimme ruokamme, istuimme kolmestaan pöydässä, söimme ja lähdimme pois. Kukaan ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota tai halunnut tutustua meihin. Turha sanoa, että emme enää menneet toista kertaa.

Tämä ei ole tavatonta. Eikä myöskään tahallista. Mutta taatusti mietinnän paikka. Seurakunta on ryhmä ihmisiä, joilla on sama sydän ja keskinäinen rakkaus. Seurakunta on ystävyyttä ja sukulaisuutta - me kaikki olemme yhdessä samaa Jumalan perhettä. Pienessä kotiseurakunnassa ystävyys ja luottamus syntyvät helpommin kuin suuressa joukossa ihmisiä. Huomataan, jos joku on allapäin ja ujommankin voi jossain vaiheessa olla helpompi avautua ja löytää itselleen ihminen, jolle uskoutua.

"Minä näin lisää turhuutta auringon alla: joku ihminen on aivan yksin, hänellä ei ole ketään, ei poikaa, ei veljeä. Silti hänen vaivannäöllään ei ole loppua eikä hänen silmänsä saa rikkaudesta kyllikseen. "Ketä varten minä näen vaivaa ja kieltäydyn kaikesta hyvästä?" Tämäkin on turhuutta, surkeaa ja turhaa. Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan. Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan, mutta voi yksinäistä, joka kaatuu -- häntä auttamassa ei ole ketään. Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin, mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin? Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti." Saar. 5:7-12

"Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja, Jumala pyhässä asunnossaan. Hän antaa yksinäiselle kodin, hän päästää vangitut vapauteen..." Ps. 68:5-6

Yksinäisen keijun tarina

Toksinen ilo

Viime yönä olin synnyttämässä. Näin semmoisen unen, että aloin synnyttämään meidän kylppärissä ja mun isä oli oven takana odottamassa. :D Jäi kyllä arvoitukseksi, että kumpi sieltä tuli! 

Aamutoimien jälkeen alkoi pienimuotoinen mööbleeraus. Meillä on aika iso tupakeittiö ja kun emme nyt ole pitkiin aikoihin kotiseurakuntana kokoontuneet meillä, olemme laittaneet ison divaanisohvan keskelle lattiaa. Siinä on ollut hyvä katsoa koko perheellä leffoja. Pyöräytin huomisia bileitä varten sohvan seinustalle ja muutenkin tein tilaa - nyt voi taas vaikka kolmiloikkaa hypätä! Eiköhän me mahduta hyvin kaikki.

Muuten ajattelin olla kätevä emäntä: jos tekisi huomenna ennen vieraiden tuloa vain nopean imuroinnin varsi-imurilla, koska tarjolla on kaikkea kivaa murisevaa (lue murustelevaa; mun sisko keksii näitä hyviä omia sanoja) herkkua. Juhlien jälkeen pitää kuitenkin imuroida. Tyydyin siis pesemään vessat ja muuten siistimään paikkoja.

Tänään oli taas semmoinen puhelurumba päällä. Järjestelin lauantaiksi kyytejä, soittelin isän kuulumiset ja eräs ystävä soitti minulle etelästä. Nämä olivat tosi mukavia puheluita. Paras soitto oli kuitenkin eräs yllättävä työtarjous! Katsotaanpa myöhemmin, onko siitä jotain lisää kerrottavaa. Ensi viikolla tapaan tähän liittyen ihmisiä ja käymme vähän neuvotteluita ja kartoitan omaa mahdollista rooliani tässä jutussa. Jännittävää...

Haastavin puhelurupeama alkoi, kun soitin äidille kysyäkseni kuulumisia. Ilmeni, että kun kolme viikkoa sitten teimme pankille ilmoituksen äidin tilillä olevista kummallisista "automaattinostoista" ja hänen korttinsa tietenkin suljettiin, hän ei ollutkaan saanut vielä uutta korttia tilalle. Poliisille tekemästäni rikosilmoituksesta ei ollut kuulunut mitään, mutta se nyt olikin odotettavissa kun tämä ei missään tapauksessa ole mikään kiireinen asia. Valitettavasti näin on, sillä poliisi on täysin ylityöllistetty ja onkin tärkeää, että henkeen ja terveyteen sekä lapsiin kohdistuvat ym. vakavat rikokset tutkitaan kiirellisenä. Muut joutuvat odottamaan. Vaikka jokin tapahtuma on "tavalliselle" ihmiselle isokin kriisi, se on vain poliisin arkea. Rikostutkijat tekevät sen, minkä kykenevät.

Mutta tämä pankin osuus olikin mielenkiintoinen. Kun kävimme paikallisessa konttorissa 18.10. (minne pääsy asioimaan olisikin ihan oma, pitkä tarinansa) niin meille luvattiin, että he sulkevat kortin ja lähettävät uuden kortin äidille kotiin asap. Nooh, käskin nyt äidin soittaa pankkiin ja annoin hänelle numeron. Hänellä ilmeisesti olikin joku 0200 numeroiden esto päällä eikä hän itse voinut soittaa. Konttorissa ei voi asioida laisinkaan ilman ajanvarausta, joten minä ryhdyin sitten soittamaan. Jonotin 35 minuuttia. Soittopyyntöä ei voinut jättää ja pakkohan sinne oli saada yhteys. 35 minuuttia!!! Sanoinkin puheluun vastanneelle virkailijalle, että tämä lienee henkilökohtainen ennätykseni jonottamiselle. 

Minä en voinut asiaa tietenkään hoitaa äitini puolesta joten toimin vain viestin välittäjänä ja selitin tilanteen. Onneksi virkailija ilmeisesti tajusi heidän nyt mokanneen asian, joten otti asian hoitaakseen. Hän soitti sitten äidin puhelimeen ja tunnusti heidän kömmähdyksen. Uutta korttia ei ollut lähetettykään. Sen pitäisi nyt sitten tulla ensi viikolla. Korvaukseksi pankki aikoi laittaa äidin tilille 30 €. Saa nähdä, seuraako tarinalle jatkoa... Veimme sitten illalla äidille käteistä rahaa, että pärjää kortin tuloon saakka ja käytimme häntä kaupassa. 

Anoppi piipahti iltapäivällä meillä ja mieheni asensi nyt sen F-securen heille. Onneksi mun ei tarvinut puuttua asiaan mitenkään! Se ois ollu tuon pankkiasian päälle vähän liian hapokasta. :D Jälleen kerran mietin, että en lainkaan ihmettele, jos sisu asioiden hoitamisessa loppuu kesken. Hermoja nakertavaa touhua.

Luin vielä vähän erään kaverini ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon lopputyötä. Lupasin auttaa antamalla omat kommenttini ja mahdolliset parannusehdotukset siitä. Jatkan lukua myöhemmin, mutta oli jo tähän asti mielenkiintoista luettavaa. Kyllä hänestä restonomi tulee!

Lapsi oli äänestetty tänään koulussa Rovaniemen vuoden 2021 Loistokeskustelijaksi. Olen ylpeä! Keskustelunaiheena oli mm. vihapuhe ja sitähän riittää tässä ajassa. Hyvä, että nuoria opetetaan keskustelemaan asioista oikealla tavalla. Kyllä sai äiti taas olla ylpeä.

Illalla sängyssä tuli taas mieleen monia asioita. Mietin mm. kuinka ihmiset meinaa vallata voimakas toksinen positiivisuusharha. Toksinen positiivisuus voi tehdä ihmisen elämästä kovin tuskaisaa. Jos ajattelee nyt vaikka näitä nuoria - he kantavat jo suurta taakkaa meidän aikuisten heille niskaan kantamana monista asioista, kuten ilmastonmuutos, ihmisoikeuskysymykset, kestävä kehitys jne. Nämä ovat hirvittävän tärkeitä asioita, mutta pelkkä syyllisyys niistä ei kanna hedelmää. Kun sitten some on täynnä tätä positiivisuutta; kaiken pitää olla niin ihanaa että kun vain ajattelet hyviä ja iloisia asioita, olet onnellinen. Vaikealta tuntuvat asiat ja tunteet lakaistaan piiloon. Tässäpä tuleekin sitten ristiriita: samanaikaisesti on asioita jotka raastavat sisintä ja niille haluaisi ja pitäisi tehdä jotain, mutta toisaalta pitäisi vaan olla aina iloinen ja antaa universumin voiman ja positiivisuuden hoitaa asiat.

Tämä on hiipinyt myös Kristillisyyteen pikkuhiljaa ja on hyvin samantapaista ajattelua kuin mitä motivaatiopuhujat käyttävät mm. liike-elämässä: "Sinussa itsessäsi on voima kaikkeen, sinä kykenet mihin vain, älä kuuntele tunteitasi vaan ota se, mikä sinulle kuuluu, mikään päivä ei ole huono päivä vaan kaikki on kiinni sinun asenteestasi... jne." Itse olen joskus huomannut itsessäni samaa ajattelua. Tämä kuitenkin voi todella romahduttaa ihmisen, sillä faktaa on, että meille tapahtuu ikäviä ja vaikeita asioita, jopa pahasti traumatisoivia asioita eikä kukaan voi olla joka päivä onnensa kukkuloilla. Kun tämä todellisuus iskee vasten naamaa, ihminen kokee olevansa huono, viallinen ja epäonnistuja, kun ei olekaan se kovasti suitsutettu menestyjä ja voittaja.

Tästä tulee Kristityllekin helposti ansa. Omalla iloisuudella, tekemisellä ja suorittamisella pyritään olemaan hyvä. Kuunnellaan Jumalan rakkaudesta ja armosta mutta ei oikeasti kuulla sitä. Ei ymmärretä parannuksenteon ja pyhittymisen merkitystä. Ei haluta nähdä koettelemuksia, jotka ovat ympärillämme. Ja kun asiat ei mene omien odotusten mukaisesti, ajatellaan että meissä on joku virhe tai en ole vain osannut olla tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi kaikkea. Ja sitten hämmennymme, kun joku menestyy ja rikastuu, vaikka ei näyttäisi mitenkään ansaitsevan sitä ja joku toinen, joka ansaitsisi kaiken hyvän, tuntuu koko ajan kamppailevan.

"Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille." Matt. 5:45

"Jos siis ette voi sitäkään, mikä vähintä on, mitä te murehditte muusta?" Luuk. 12:26

"Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen.* Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." Luuk.10:38-42

"Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin. Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran. Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa." Luuk. 6:32-36