Hui sentään, arkipäivät vilahtivat tällä viikolla kyllä kuin siivillä! Nyt on jo viikonlopun ja levon aika.
Keskiviikkona oli ihanaa, kun vietin isän kanssa kaksistaan päivällä aikaa. Juteltiin monista asioista, muisteltiin kaikkia vanhoja juttuja, tietenkin syötiin hyvin, kahviteltiin ja katsottiin tietenkin suomalainen vanha elokuva sekä Pilanpäiten kahdeltakin kanavalta - meidän iskän lempiohjelmia, jos urheilua ei lasketa. (Se on kohta Olympialaiset, wuhuu!!!)
Isälläni on parkinsonin tauti ja kuten monissa pitkällisissä sairauksissa, tässäkin otetaan välillä takapakkia ja on niitä väsyttäviä jaksoja. Turhauttavaa isän kohdalla on se, että hän on ollut todella aktiivinen ja urheilullinen; nyt se on vängälläkin vähentynyt vaikka hän käykin mahdollisuuksien mukaan kävelylenkillä, kuntosalilla, ohjatussa liikunnassa jne. Tällä hetkellä isä tarvitsee hieman jelppiä, kun vaihdetun lääkityksen ja verenpaineen heittelyn takia hänellä meinaa huimata. Hän pärjäisi muuten mainiosti yksinkin jonkin aikaa, mutta huimauksen takia on vaarana kaatua ja koska sairaus vaikuttaa avaruudelliseen hahmotuskykyyn mm. kellonajan ymmärtämiseen, on hyvä että joku muistuttaa lääkkeiden otosta. Se tuntuukin erikoiselta, miten ihmisellä, jonka järjessä ei muuten ole mitään vikaa, saattaa sairauden takia kadota yhtäkkiä joku yksittäinen taito. Siinäpä sitä sitten aamullakin mietit, että onkohan kello jo sen verran, että tässä voi lähteä aamulenkille, kun mikään talon kellotauluista ei vaan sano yhtään mitään.
Mietittiin, että voisimme jollakin seuraavista "hengailukerroista" käydä kylästelemässä vaikka iskän vanhojen kavereiden luona. Mie lähen kuskiksi ja saanpahan itsekin tavata meille yhteisiä tuttuja. Ja saimme vinkin, että palapelejä ois hyvä pelata. Löysinkin jo meiltä yhden palapelin, jossa ei ole liian pienet palat - isän sorminäppäryys on kadonnut sairauden myötä - ja aika selkeä kuva. Siinäpä meille ainakin yhteistä puuhaa.
Keskiviikkoiltana oli taas Xee:n käytännönharjoittelu. Meidän keskustelukumppanina oli tällä kertaa minun entinen opettajani yliopistosta. Hän on pohdiskeleva ja avoin ihminen, jonka kanssa on mukava keskustella melkein asiasta kuin asiasta. Ja tiesin, että häneltä saamme palautetta - kuten saimmekin. On tärkeää, että on myös niitä, jotka osaavat antaa rakentavaa ja korjaavaa palautetta. Silloin tietää, missä voi vielä parantaa.
Torstai oli vauhdikas päivä. Olin taas Joulupukin apurina päivällä jonkin aikaa. Siinä on kaikenlaisia pikkujuttuja, joita pitää selvittää ja hoitaa, onneksi voin olla avuksi. Minua itseäni helpotti kovasti, kun saimme vihdoin Pukin kanssa istahdettua alas pitämään lyhyen palaveri. Kerkesimme käydä läpi ja sopia monta käytännön asiaa mm. aikatauluihin liittyen, jotka puolestaan helpottavat minua siinä, että pystyn olemaan heille avuksi.
Sitten kiirehdin kauppaan hakemaan mm. lapsen eväitä junamatkalle sekä ehtoollistarvikkeita illaksi. Hain lapsen ystävineen koululta, heitettiin ystävä kotiin ja mekin käytiin kotona. Ei muuta kuin kamat kasaan ja menoksi. Lapsi lähti junalla Pohjois-Savoa kohti. Siellä hänellä on ihana toinen koti, perhe ja pikkusisarus. Nyt olikin kuulemma jännittäviä juttuja tiedossa. Lapsen huone siellä aiotaan remontoida tulevia opiskeluja varten ja hänelle oli myös sovittu tutustumisia Kuopion lukioihin. Ai miten jännää!!! :)
Menin juna-asemalta suoraan konttorille, söin vähän ja tein vielä hetken töitä. Sitten tulikin jo pari ystävää. Ja oli hyvä, että tulivat. Olin aika väsynyt ja "tukossa". Nämä kaksi ihanaa naista rukoilivat ja ylistivät kanssani, joten kun muu porukka saapui, oltiin jo taas ihan lennossa! Illan aikana minua erityisesti kosketti ehtoollisen hetki. Meillä on joukossamme eräs suurella ja lämpimällä paimenen sydämellä varustettu mies, joka aina puhuu niin lempeästi ja koskettavasti. Jotenkin siinä hänen puhuessaan, ennen kuin otimme ehtoollisen, mieleeni tuli se suuri kontrasti, joka voi olla ehtoollisen nauttimisen tavassa ja paikassa. Millaiset olivat ehtoollisen nauttimisen tavat ja paikat ensimmäisillä vuosikymmenillä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen? Millaista se on nykypäivänä, vaikkapa Vatikaanissa tai jossain suuressa, hulppeassa tuomiokirkossa?
Siksi tuli kyyneleet silmiin siitä rakkauden kokemuksesta, joka oli siinä meidän hetkessä: 20 neliön pieni konttori, jossa nautimme ehtoollisen vaatimattomasti muovipikareista, osa istuen lattialla. Muovipikari tai kultaiset astiat - tärkeintä on kuitenkin se, miksi ehtoollista vietetään. Ei se, miten ja missä. "Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne." Luuk. 22:19-20
Tänään perjantaina tein työhommia koneella kotona. Puoliltapäivin lähdin keskustaan kahville ystävän kanssa. Samalla heitin muutamia papereita Joulupukille ja kävin kaupassa. Ystävän kanssa puhuttiin kahvin ja teen äärellä - yllätys yllätys - evankeliumista. Ja myös erilaisista ihmistyypeistä. Siinä pohdiskelimme, että jos pelkästään tietynlaisen persoonallisuuden omaavat ihmiset muodostavat jonkun ryhmän, harrasteporukan tai vaikkapa seurakunnan, tämä porukka on juuri sen näköinen - vallitsevan persoonallisuustyypin tai usein johtajansakin persoonan näköinen.
Kauhistelin siinä sitten, että jos ois pelkästään minun näköinen porukka, siitä ei hyvää seuraisi: mentäisiin korkealla ja kovaa, tehtäisiin ensin ja mietittäisiin sitten ja sen jälkeen tulisi totaalinen romahdus! :) Ehkä hieman kärjistettynä, sillä kylläpä isoimmat kulmat ovat hioutuneet ja vauhtiin tullut mukaan malttia vuosien varrella. Mutta olen niin kiitollinen ympärilläni olevista ihmisistä. Yhdessä muodostamme monimuotoisen ja kauniin porukan, josta löytyy kaikenlaisia ihmistyyppejä - malttia, rauhaa, vauhtia, aikaansaavuutta, pedanttisuutta, suurpiirteisyyttä sekä pienten yksityiskohtien ja suurien linjojen persoonia. Se on rikkaus!
Kyllä Jumalalla siis on valtava viisaus siinä, miten Hän raamatussa kertoo meille oikean seurakunnan rakentuvan. Että Kristus on seurakunnan pää ja muu seurakunta rakentuu yhdessä kokonaiseksi ruumiiksi. Tarvitaan kaikkia palvelutehtäviä: apostoleja, profeettoja, opettajia, paimenia ja evankelistoja sekä kaikkia Pyhän Hengen antamia lahjoja yhteiseksi hyväksi. Kaikilla on jotain annettavaa, kenenkään ei tarvitse olla pelkkä passiivinen vastaanottaja.
Jos esimerkiksi yksin opettaja johtaa seurakuntaa, siitä tulee tämän sanaa rakastavan palvelijan johdossa kovin lakihenkinen poppoo. Jos puolestaan profeetta johtaa, mennään sellaisissa sfääreissä, että kaikki menee muilta paitsi profeetallista näkökykyä omaavilta yli hilseen ja lujaa. Jos taas evankelista johtaa, toiminta suuntautuu pelkästään sielujen pelastamiseen ja kuka silloin ohjaa uusia opetuslapsia. Ja niin edelleen. Jeesuskin lähetti opetuslapset julistamaan evankeliumia pareittain - toinen toisensa heikkouksia täydentäen ja kummankin vahvuuksien tullessa ilmi. Tarvitsemme toisiamme. Vahvuus syntyy erilaisista lahjoista ja kutsuista sekä yhteisestä rakkaudestamme Jumalaa ja toisiamme kohtaan - ei siitä, että kaikkien pitää olla samaa mieltä tai kaikilla pitää olla tismalleen sama näky.
Illalla kävimme saunassa mieheni kanssa ja jutustelimme siitä, millaisia aikoja nyt elämme. Olen vuosien varrella kuullut niin monenlaista versiota ja opetusta siitä, että pitääkö tehdä ja edetä vai odottaa Jumalaa. Tässä on kaksi äärilaitaa ja kaikkea siltä väliltä: osa on vahvasti sitä mieltä, että ei pidä tehdä mitään ilman Jumalan nimenomaista henkilökohtaista käskyä tai kehoitusta, toinen ääripää taas sanoo, että uskossa pitää vaan mennä eteenpäin ja tehdä uskon tekoja sinnikkäästi. Kummankinlaisia tapahtumia ja tilanteita löytyy raamatusta. Kummassakin on myös inhimillisessä voimassa tehtyinä oma vaaransa: joko loputtomasta odottamisesta seuraava passiivisuus ja turhautuminen tai jatkuvasta suorittamisesta seuraava uupumus.
Jumala ei toimi aina samalla tavalla. Jokaisella meillä on oma henkilökohtainen tiemme. Raamatun lupaukset uudestisyntyneelle, Jeesukseen uskovalle Kristitylle ovat tietysti samat. Mutta emme voi verrata itseämme toisiin tai siihen, miten he esim. ovat suhteessa tai kommunikoivat Jumalan kanssa ja mihin Jumala heitä vie tai on viemättä. Ydinasia on oma suhteemme Jumalan kanssa ja Pyhän Hengen meille antamat ohjeet ja asiat.
Tämä aika kutsuu jokaista meitä lähentymään suhteessaan taivaallisen Isämme kanssa. Jokaisen on itse mentävä Herran eteen kysyen "onko meidän suhteessamme kaikki hyvin ja okei". Minä henkilökohtaisesti uskon valtavan Jumalan liikehdinnän, läsnäolon ja herätyksen olevan nyt tulossa, ihan käsillä. Nyt on Hengen kevät ja pian sataa. En voi muuta kuin mennä Herrani eteen rukouksessa ja nöyränä, sydän ja mieli avoimena sanoen "olenko tyhjä ja puhdas jotta minäkin saan kokea voimasi, saanko minäkin seisoa Herran vuorella?" En mitään muuta halua niin paljon kuin olla Jumalan käytössä ja Hänen läsnäolossaan, kaikki muu on turhaa ja tyhjänpäiväistä Jumalan pyhyyden ja rakkauden rinnalla. Jos minun mielessäni ja motiivinani on jotain muuta kuin sielujen pelastuminen ja rakkaus, voin yhtä hyvin jo poistua tästä maailmanajasta. Kuten Paavali sanoo, "Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto." Fil. 1:21
"Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan. Ja puimatantereet tulevat jyviä täyteen, ja kuurna-altaat pursuvat viiniä ja öljyä. Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan. Ja te syötte kyllälti ja tulette ravituiksi ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen, joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti. Ja te tulette tietämään, että Israelin keskellä olen minä. Ja minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti. Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni." Joel 2:23-29
"Niin Elia otti vaippansa, kääri sen kokoon ja löi veteen; ja vesi jakaantui kummallekin puolelle, ja he kävivät molemmat virran yli kuivaa myöten. Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: "Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi". Elisa sanoi: "Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa". Hän vastasi: "Pyyntösi on vaikea täyttää. Mutta jos näet, kuinka minut otetaan pois sinun tyköäsi, niin se täytetään; jollet, niin se jää täyttämättä." Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen. Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi. Sitten hän otti maasta Elian vaipan, joka oli pudonnut hänen päältään, palasi takaisin ja pysähtyi Jordanin rannalle. Ja hän otti Elian vaipan, joka oli pudonnut tämän päältä, löi veteen ja sanoi: "Missä on Herra, Elian Jumala?" Kun hän siis löi veteen, jakaantui se kummallekin puolelle, ja Elisa kävi virran yli. Kun Jerikosta tulleet profeetanoppilaat syrjästä näkivät sen, sanoivat he: "Elian henki on laskeutunut Elisaan". Niin he tulivat häntä vastaan ja kumartuivat hänen edessään maahan." 2. Kun. 2:8-15
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti