Mitään mieltä

Pari päivää mennyt taas ihan siivillä. Viestinnän hommia tehny kumpanakin päivänä. Ja eilen maanantaina oli meillä lapsen kanssa se ortopedin tapaaminen. Tämä ortopedi ei ollut ihan niin erikoislaatuinen kuin edellinen. Tosin ilman kenkiä ja sukkasiltaan. :) Mutta hän ymmärsi erittäin hyvin painijan vammamekanismeja. Magneettikuvissa näkyi ojentajajänteen pieni repeämä, joka voi olla kivulias tietyissä liikkeissä. Tämä repeämä on kuitenkin niin pieni, että menee näillä näkymin levolla ohitse. Eli seuraavan kerran molskille vääntämään vasta tammikuun puolella. Muuta liikuntaa kyllä voi harrastaa, mutta käden pitää nyt antaa olla levossa.

Illalla käytiin taas siskon kanssa salilla. Iltaisin siellä on enemmän porukkaa. Jotenkin tykkään mieluummin käydä urheilemassa aamulla, kun olen aamuihminen. Vaikka nytkin huomasin, että voimaa on kyllä illalla enemmän. Mut jotenkin mie olen jo kuuden aikaan vähän nuutunut eikä jaksaisi enää silloin riehua rautojen kanssa. Hyvä treeni kuitenkin oli ja hauskaa, kuten aina. 

Pohdiskelin tässä parina päivänä sitä, kuinka tämä maailmanaika saa meidät ihmiset varomaan sanojaan ja tulee tehtyä todella paljon jopa turhaakin itsesensuuria. Myönnän, että välillä en halua sanoa ääneen tai kirjoittaa mielipidettäni tai tuoda julki tiettyjä asioita, koska en jaksa sitä vääntöä, arvostelua ja nokittelua, joka siitä seuraa. Tämä on varmaan aika yleistä. Siksi ne kärkkäimmät ihmiset, jotka uskaltaa, saavat todella paljon tilaa ja huomiota. Se korostaa mielipiteiden jyrkkää kahtiajakoa äärilaitoihin, vaikka todellisuudessa on paljon ihmisiä, jotka pystyvät näkemään asioita useammasta eri näkökulmasta ja ymmärrystä riittää moneen eri tulkintaan ja mielipiteeseen.

Kuten nyt tämä korona ja rokotteet. Mikä kumma se on, että Facebookissakin moni aloittaa postauksen "Minusta kaikki voivat tehdä tässä asiassa kuten haluavat" tai "En minä halua ketään syyllistää, mutta...". Ja sitten seuraa pitkä litania propagandaa linkkeineen jommasta kummasta äärilaidasta sillä ajatuksella, että lukijan pitäisi lopulta tulla saman mielipiteen alle, kuin itsekin on. Ei kestetä sitä, jos joku on eri mieltä tai ei ole mitään mieltä. 

Tämä on ihan samaa tasoa kuin viimeisen sanan sanomisen tarve - kertoo huonosta itsetunnosta. On saatava muut vakuuttumaan omasta kannastaan, jotta ei itse näytä hölmöltä. Ei ymmärretä sitä, kuinka kauan ja pitkällisiä poikki- ja monitieteellisiä tutkimuksia vaatii, ennenkuin koko pandemiasta saadaan luotettavaa kokonaiskuvaa. Yhtään mihinkään suuntaan. Kuten muistakaan tämän kokoluokan asioista. Hyvä muistaa, että  jälkiviisaus on aina se paras viisaus. Vaatii hyvän itsetunnon, että pystyy sanomaan "Jokainen tehköön nyt tässä tilantessa oman päätöksensä." Ja piste.