Kädet töihin ja lepoa päähän sekä hermostoon

Olen taas viime päivinä virkannut aika paljon. Uutta syntyy – teen siis taidetta ja käsitöitä ylijäämälangoista ja usein nimenomaan virkkaamalla. Maanantaina avautui mun ensimmäinen taidenäyttely… Todella jännitti. Taiteen tekeminen on minulle jotenkin niin henkilökohtaista, teokset syntyvät kuitenkin usein jostain oman elämäni kokemuksesta. Tein Instagramiin lyhyen päivityksen näyttelystä, jos haluat käydä kurkkaamassa >> 

Käsillä tekeminen on minulle tapa rentouttaa joskus liian ylivireää hermostoani. Opettelin virkkaamaan vasta aikuisena ja se on tuonut paljon lohtua ihmeellisellä tavalla. Ja taiteen tekemisen ilo – se on jotain!!! Mie kaipaan iloa elämään, muuten tukahdun. Uskovana tarraudun usein niihin Raamatun lauseisiin, jotka sanovat ”Iloitkaa aina Herrassa!” tai ”Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.” Minulle uskokin on iloa! :)

Törmään usein Jeesukseen uskoviin, joista mietin, että ”onkohan evankeliumi tälle ihmiselle todella ilosanoma?” Sillä sitähän evankeliumi tarkoittaa (kreikaksi ευαγγελιον, euangelion, suomeksi ilosanoma/hyvä sanoma). Tätä nimittäin jouduin paljonkin pohtimaan myös omalla kohdallani menneisyydessä. Pyörittelin lopulta mielessäni paljon kysymyksiä, kuten koenko uskossani iloa, onko elämässäni rauhaa, tunnenko Jumalan rakkautta kuten se Raamatussa kuvataan?

Isoimpana kysymyksenä nousi esiin se, että kykenenkö toisille ihmisille kertomaan ja todistamaan  joistain ihanista asioista, joita Jumala on minulle tehnyt?

Huomasin omalla kohdallani – ja huomaan sen monien muiden kristittyjen kohdalla – että näin ei aina ole. Ja tajusin, että silloin jokin on mennyt vikaan meille kristityille kuuluvassa hengellisessä kasvussa ja rakentumisessa. Minulla kesti lähes 20 vuotta tulla sille paikalle, jossa Jumalan oli mahdollista tulla minulle todella läheiseksi ja alkoi selkeämpi sekä nopeampi kasvu ja muutos.

Se, mitä olen saanut kokea ja mikä on ihan huippuihanaa, on se että muuttumisemme Jeesuksen kaltaisuuteen ulottuu todella kaikkeen meissä, koko olemukseemme.  Toki tämä edellyttää meiltä sen tosiseikan hyväksymistä, että Jumala katsoo kaikkea meissä ikäänkuin oman poikansa lävitse eli Jeesuksen täydellisyyden mukaisesti. Jeesukseen uskovana meistä sanotaan, että me ”ollaan Jeesuksessa”. Hänessä sinä olet täydellinen ja pyhä!

Tuoreena kristittynä ei aina oikein tiedä, miten aloittaa tai mihin keskittyä. Hyvää tarkoittavat sekä perinteisiin nojaavat neuvot ja opetukset ovat voineet viedä meitä vähän vikasuuntaankin. Silloin voi olla pitkään uskossa olleella vaikea muuttaa tapojaan – mutta vanhakin koira oppii kyllä uusia temppuja!! :)

Yhtenä suurena sydämeni avaajana terveelle kasvulle on toiminut tietysti Raamattu. Paavalin kirje Efesolaisille on tässä ihan tykkijuttu – voin siis suositella lämpimästi lukemaan tuon kirjeen. Kirje on kirjoitettu aikansa seurakunnalle, joka koostui sekä Jeesukseen uskovista juutalaisista että niin sanotuista pakanakristityistä. Meitä, jotka emme ole juutalaisia, kutsutaan Raamatussa pakanoiksi. Siksi minäkin voin lukea itseni Raamatussa kuvattuihin pakanakristittyihin. Paavalin kirjeen voi ajatella koskevan lähestulkoon suoraan siis minuakin – ja sinäkin voit ajatella Paavalin kirjoittavan juuri sinulle.

Tuosta kirjeestä olen löytänyt vastauksia muun muassa sellaisiin kysymyksiin, kuin mikä on asemamme Jeesuksessa, miten meidän tulee elää elää maailmassa, miten suhtaudumme vihollisen tekemään työhön. Kirje antaa hyvän kuvauksen siitä, miten kristityn uskovan elämään kuuluu nämä kolme näkökulmaa: suhteemme Jumalaan, suhteemme toisiin ihmisiin ja suhde vihollisen voimiin. Kun nämä kolme ovat oikealla tolalla, voin olla Jumalan käytössä, kuten Hän on tarkoittanut.