torstai 14. joulukuuta 2023

Perustieto levosta auttoi minua

Mulle oli tärkeää oppia perustietoa levosta. Yksi selkein ja tehokkain tapa levätä on saada riittävästi unta. Uni on merkittävä osuus ainakin mun oman hyvinvointini kokonaisuudessa. Unen aikana aivot puhdistavat kuona-aineita ja käsittelevät päivän mittaan eri aistein koettuja asioita. Uni on myöserittäin tärkeä lihaksille ja hermostolle päivän aktiviteettien jälkeen – unen aikana hermolihasjärjestelmä saa mahdollisuuden levätä ja palautua.

Uni lisää lihas- ja luumassan kasvulle tärkeää sukupuolihormonin eli testosteronin määrää ja lepo yhdistettynä terveelliseen ravintoon on tärkeää erityisesti kasvavalle lapselle kasvuhormonin vuoksi, sillä uni lisää kasvuhormonin määrää. Stressihormonina tunnetun kortisolin määrä puolestaan vähenee unen aikana. Jes!!!

Unen puute vaikuttaa minuun todella monin tavoin negatiivisesti. Esimerkiksi kortisoli eli stressihormoni kun ei pääse vähenemään, niin unen puute pahentaa stressiä ja sen vaikutuksia. Ja ehdottomasti myös PMDD:tä sekä IBD:tä, jotka minulla valitettavasti on. Keho ei lepää ja rentoudu, joten sitä on koko ajan viritettynä kuin viulunkieli.

Vuorotyöläisellä ja univajeesta kärsivällä myös ruokahalua säätelevät hormonit voivat mennä sekaisin. Se saattaa aiheuttaa ahmimista ja sokerinhimoa. Nukkumiselle on kaikkein parasta mahdollisimman aistiton tila eli vaikkapa hiljainen, pimeä ja viileä huone. Säännöllisyys on tässäkin tärkeää – jos menee aina samaan aikaan nukkumaan, se helpottaa nukahtamista ja heräämistä sekä antaa paremmat unet. Nimenomaan syvän unen kannalta nukkumaanmenoajan säännöllisyys olisi tärkeää.

Kännykän ja muiden elektronisten laitteiden sininen valo ennen nukkumaanmenoa vaikuttaa unen laatuun sekä myös kova liikunta ennen nukkumaanmenoa saattaa häiritä unta.

Jotenkin kun sain nämä asiat sisäistettyä, tosi moni asia loksahti paikoilleen. Ah, autuutta!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vinkki #23 Syö viittä väriä päivässä - ihanat kasvikset ja kuidut

Kasvisten värien sisältämät aineet toimivat yhdessä vitamiinien,  kivennäisaineiden ja kuitujen kanssa. Monet kasvisten terveyttä edistävät ...