Meillä
on nyt oikein semmoinen suorittamisen ja eteenpäin paahtamisen pakko
ympäröivässä yhteiskunnassamme. Erityisen huolissaan mie oon
lapsista ja nuorista. Nuoret aikuiset on jo ihan elämänsä alussa
aivan uupumuksessa. Sitä on vaikeaa ja surullista seurata sivusta.
Ihmisellä
pitää olla välissä tylsää, tiesitkö sen!? Meidän on
suojeltava toisinaan itseämme liioilta virikkeiltä että aivommekin
saavat levätä. Minun ainakin kävi huonosti ja piti ottaa aikalisä,
kun ei jäänyt aikaa käsitellä edes omia tunteita!
Ja
hei, nyt en puhu sellaisesta pitkään kestäneestä tylsyydestä,
joka on yhtä kuin toimettomuus. Sellainen voi passivoida ihmisen ja
pahimmillaan altistaa esimerkiksi mielenterveysongelmille. Sillä
toimeton ihminenkin voi uupua. Siinä voi uupua omiin ajatuksiinsa
tai itsensä kanssa olemiseen, siihen turruttavaan tunteeseen, joka
tekee ihmisestä passiivisen ja ahdistuneen.
Mie
oon huomannu, että tekemistä ja istumista sopivassa suhteessa on
minulle hyväksi. Itseään kuulostelleen on kyllä oppinut
huomaamaan, milloin tarvitsen mitäkin. Joskus kroppa huutaa
hoosiannaa ja tarvitsen fyysistä lepoa ja kunnon unta. Toisinaan
taas pelkät aivot käy ylikierroksilla ja silloin täytyy osata
levätä kaikesta aivotyöskentelystä. Sitten taas on aikoja,
jolloin huomaan tarvitsevani kunnon aktivointia niin keholle kuin
mielellekin.
Itse
olen uskon kautta oppinut enemmän tasapainoa. Minulle kaikki
kuitenkin lähtee ensisijaisesti levosta käsin. Mikään ei voita
sitä, kun on uskon lepo ja rauha, josta sitten kumpuaa se kaikki
tekeminen ja oleminen.
Olen tehnyt YouTubeen opetussarjan, jonka aiheena on uskovan lepo, vaellus ja taistelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti