Suru näytti kokevan itsensä kovin ulkopuoliseksi, joten lähestyin häntä varovasti. Suru oli varsin apea. Kun sain häneen yhteyden, hän vaikutti perin pohjin pettyneeltä elämäänsä. Hänessä oli sanoinkuvaamatonta kaihoa ja pohjatonta ikävää. Jostain syystä hän myös tuntui kokevan valtavaa syyllisyyttä.
Suru kertoi, että toisinaan hänet on mahdollista kohdata isompana ja joskus pienempänä. Silloin kun tapaan hänet suurempana, häntä ennen on kulkenut usein suuri menetys. Silloin suru pysyy seurassani pitkään.
Pienempänä kohdatessa hänen vierailunsa on lyhyempi ja ehdottomasti myös helpompi. Pienenä suru säteilee kaihoa, melankoliaa ja haikeutta. Suurena hänen kohtaamisensa on voimakas kokemus, joka tuntuu loputtomalta pimeydeltä ilman valoa, umpikujalta ilman ulospääsyä. Hän voi saada kaiken näyttämään siltä, että nyt tulee loppu.
Minä näen kuulemma surun eri tavalla kuin toiset. Minun kohtaamani pieni suru on toisille suuri ja päinvastoin. Suru seuraa hanakasti pettymystä, eroa, hylkäämistä ja menetystä. Suru tulee silloin käymään, kun olen menettänyt rakkaan tai terveyteni on kokenut suuria mullistuksia.
Myös jonkun toisen kohtaamana suru vaikuttaa minunkin elämääni. Surun voi myös jakaa, toisinaan hänet on helpompi kohdata yhdessä. Mutta hän osaa myös luoda valtavan kuilun kahden, läheisenkin ihmisen välille. Toisinaan suru on niin suuri, että se on kohdattava pikkuhiljaa, vähitellen, pienissä osissa. Silloin hänen seuraansa joutuu totuttelemaan pitkäksi aikaa. Joskus suru ei lähde koskaan vaan jää asumaan.
Suru voi tulla joskus ihan ilman syytä ja ilman selityksiä, ilmoittamattakin. Myös silloin, kun edessä on ilon kohtaaminen. Silloin se voi olla häiritsevää. Mutta antaa surun olla. Se kaipaa vain seuraa juuri minulta. Se lähtee, jos on lähteäkseen.
Suru usein estää minua lähtemästä ulos ja tapaamasta muita, se on aika lailla omistushaluinen seurastani. Se saa minut hitaammaksi. Se haluaa minun vetäytyvän yksinäisyyteen hänen kanssaan. Eikä hänen kanssaan oikein huvitakaan näyttäytyä julkisesti.
Jos suru on oikein sinnikäs, annan hänelle aikaani. Käyn hänen kanssaan läpi asioita, joita hän tuo esiin ja murehdin hetken hänen kanssaan. Suru kaipaa sulattelua, käsittelyä ja aikaa. Surun kohdattuani päätin, etten koskaan pakene häntä vaan olen hänen kanssaan silloin kun se on tarpeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti